Törmäsin paikallisessa FB ryhmässä kerrassaan mahtavaan projektiin. Elderlearn yhdistää tanskalaisia vanhuksia tanskan kielen opiskelijoihin, jotka kaipaavat juttuseuraa, kenelle voi harjoitella puhumista todella haastavalla kielellä ihan arkisista asioista eikä tarvitse tuntea itseään ihan hölmöksi.
Kerrassaan loistava projekti. Tällä systeemillä ratkaistaan jo suuremman luokan integraatio- ja syrjäytymisongelmia ihan ruohonjuuritasolla kun tarjotaan luonnollinen tilanne, josta kummatkin osapuolet hyötyvät. Kaksi eri taustaista henkilöä, jotka ei normaalisti ehkä kohtaisi saavat iloa toisistaan ja ehkä uuden ystävyyden. Win Win.
Tässä resepti miten ratkaista kaksi ongelmaa yhdellä iskulla.
Ongelma 1. Yksinäiset vanhukset, heillä ei eläkkeellä olekaan mitään tekemistä, jolla on tarkoitus eikä ehkä seuraa. Sukulaiset eivät ehdi tapaamaan ja viettää heidän kanssaan aikaa.
Ongelma 2. Ulkomaalaiset haluavat integroitua ja oppia puhumaan paremmin tanskaa.
Kun nämä kaksi ryhmää yhdistetään ihan vapaaehtoisesti säästetään aika roimasti kunnallisista varoista. Vanhukset saavat seuraa ja huomaavat, että he voivat auttaa, piristää se heidän mieltään. Myös vanhukset, jotka eivät ole yksinäisiä saavat voivat kokea itsensä hyödyllisiksi. He saavat tekemistä kun voivat auttaa kielen opiskelijoita oppimaan tanskaa, tanskalaisia tapoja sekä paremmin integroitumaan tanskalaiseen yhteiskuntaa. Kielten opiskelijat reippaasti harjoitusta. Eikö tämä ole sitä integraaatiota. Whats not to like.
Tanskalaiset, ovat tottuneet liikkumaan omissa vanhoissa piireissään. Opiskelukavereiden kanssa pidetään yhtä ja aikaa vietetään perheen kanssa. Ei oikein ole tarvetta laajentaa piirejä kun kaikki on hyvin. Ei tanskaa puhuvana ei ole ihan helppoa saada kutsu näihin illallispöytiin.
Vaikka kuinka haluaisi uutena maahan muuttaneena totella viranomaisten toivetta ja integroitua yhteiskuntaan, niin helpoksi se ei Tanskassa ole tehty. Tanskalaiset kontaktit jää usein kunnan viranomaisiin ja kaupan kassaan. On helppoa on hakeutua omanmaalaisten tai muiden ekspattejen seuraa ja sitä kautta luoda se oma sosiaalinen verkosto. Ovi aukeaa illallispöytään paljon helpommin tuota kautta.
Kun asuu maassa, jossa puhutaan hieman hankalaa kieltä, kynnys aloittaa kielen käyttö siinä opiskelun sivussa on joskus todella hankalaa. Mua ainakin nolotti ruveta möngertämään tanskaa. Ääntäminen oli aivan hullun vaikeaa ja vaikka kuinka väänsi kieltä suussa, käytti peiliä apuvälineenä niin oikean äänteen tuottaminen ei vaan onnistunut. Ja sitten vihdoin kun olin onnistunut saamaan niitä tanskalaisia kavereita niin juuri heidän kanssa tuo kynnys tuntui olevan aivan ylipääsemätön. Kaikki ymmärsivät englantia, sillä sai ilmaistua itseään ja tunteitaan paremmin. Eikä tuntenut itseään hölmöksi. Kun vihdoin keräsin rohkeuden yrittää katsoivat he hieman otsa rypyssä, virne naamalla ja ilmeestä näki mitä he ajattelivat, ‘mitä ihmettä tuo yrittää sanoa’. En varmasti puhu enää ikinä tanskaa, ajattelin.
Omalla kohdallani kielenkäyttöä helpotti, että minun oli pakko ruveta puhumaan. Kieliopinnoissa olin päässyt loppuvaiheeseen, joten hyvä teoria pohja oli. Itsepäiset kollegani eivät suostuneet puhumaan muuta kuin scandia ja se pakotti minut puheliaana tyyppinä sönköttämään tanskaa. Siinä sitten oli todella tehokkaita palaveerejä, ymmärsin ehkä 40% kun Veksjööläinen pomoni mongersi Keski-Ruotsin murteella ruotsia ja minä markkinointi strategiaa suomi-tanskallani. Tehokasta.
Tanska-kouluani tehostivat tämän lisäksi bonus-lapseni, jotka olivat 5 ja 8-vee kun he liittyivät elämääni. He luonnollisesti puhuivat vaan tanskaa. Oli yksinkertaisesti vaan pakko. Lasten kanssa tosin kielen oppiminen oli helppoa ja armollista.
Tsemppiä ja rohkeutta kaikille kielten opiskelijoille. Ei muuta kuin rohkeutta lähteä puhumaan. Kun pääsee muurin toiselle puolelle aukenee aivan uusi arki ja se helpottaa huomattavasti integraatiota uuteen maahan.
Kuvat on Bellevue-rannalta hieman Köpiksestä pohjoiseen. Mun aivan lempi paikka kuunnella merenääniä.
Leave A Reply