Kun yksinäisyys vaivaa ulkomailla

Monen ulkomailla asuvan kaverini somessa olen viimeaikoina huomannut hieman haikean oloisia postauksia. Ikävä niitä aitoja suomalaisia ystävyyksiä. Harmitellaan miten hankalaa niitä tosi ystäviä on löytää ulkomailta. Sitä minäkin ainakin välillä harmittelen, että ne vanhat hyvät kaverit ovat kaukana. Pyrin itse olla tekemättä numeroa asiasta, ettei tunne mylly lähde pyörimään. En kuitenkaan usko, että vaikeus löytää kavereita johtuu pelkästää siitä, että olen Tanskassa. Oma ongelmani on pikemminkin meneillä oleva ‘saamattomuus lähteä ulos’ kausi. Mummoutuminen tänne suburbiaan. Ei yhtään huvita sellainen small talk ja alkututustuminen. Toivottavasti tämä kausi menee pian ohi.

Jos oisin Stadissa, olisi vanhat tutut kaverit ympärilläni mutta mitä jos muuttaisin aivan toiselle paikkakunnalle, jossa en tuntisi ristin sielua? Vaikka kavereita olen täältä löytänyt vaikka kuinka monta, niitä tosi ystäviä… niitä ei kuitenkaan ole liikaa. Ruuhkavuosina muutenkin tuntuu niilläkin kavereilla, joita minulla täällä on olevan hieman prioriteetit hukassa. Eli samassa sopassa ollaan.

Minulta on kysytty mikä mielestäni on niitä suomalaisten ja tanskalaisten erovaisuuksia. Olen usein vastannut, että suomalaiset ovat vaan niin helppoja ja yksinkertaisia. Kuulostaa varmaan pikkasen karulta ja typerältä, mutta mielestäni ne ystävyydet, jotka jätin Suomeen olivat niin mutkattomia, helppoja, vaivattomia, eivät vaatineet minulta suuria ponnisteluja. Ne vaan oli, ja heidän kanssa voi olla vaikka miten päin tahansa. Läppä lensi ja jauhettiin vaikka mitä. Tanskalainen mieheni yhtyy myös mieteisiini. Hän on sanonut monesti miten monta tosi mukavaa ystävää minulla Suomessa on ja heidän kanssaan on niin helppoa olla, hänenkin. En ole ikinä selvitellyt niin monia väärinkäsityksiä, pyytänyt anteeksi mielen pahoittamisesta, koittanut selittää ja perustella omia ajatuksiani kuin joidenkin henkilöiden kanssa täällä. Huh, välillä se käy oikein työstä varsinkin kun minua rupee vaivaamaan jos olen jotain henkilöä loukannut. Ja sitten se tuntuukin työltä. Ihan kun olisin ylittänyt jonkun näkymättömän rajan, joka kaikki paitsi minä tuntuvat tietävän. ‘Tuosta olisi pitänyt kysyä myös hänen mielipidettään, nyt olen loukkaantunut kun minulta ei kysytty’. Minä vaan hoidin homman ja järjestin hyvää hyvyyttäni.  Kaukaa haettua draamaa minusta ja tehdään kärpäsestä härkästä. 

Totta kai Suomessakin pyydettiin anteeksi jos tuli toilailtua tai sanottua jotain mieltä pahoittavaa, mutta jotenkin se oli vaan niin paljon helpompaa heittää läppää. Sitä ei seitsemän vuoden jälkeen nostettu taas pöydälle.

Kun muutin tänne pikkasen päälle kolmikymppisenä sinkkulikkana, tapasin Suomi-ryhmien kautta heti monta mukavaa Suomineitoa ja väittäisin, että nämä tapaukset olivat juuri sellaisia mutkattomia, helppoja ja vaivattomia ystävyyksiä. Harmikseni, he ovat kaikki muuttaneet takaisin Suomeen ja kun arjen kujeet erkanivat niin yhteydenpito myös vähentyi. Se on vaan niin luonnollista.

Samaan aikaan tapasin harrastukseni soudun kautta ison läjän tyyppejä, joiden kanssa hengailin. Olin ollut maassa reilun kuukauden ja sain heti roppakaupalla uusia ‘kavereita’ Facebookissa, ja ystäväpyyntöjä tuli lisää päivittäin. Siistiä ajattelin, nämä ovat todella minun tyyppisiä ihmisiä. Harrastettiin, biletettiin, syötiin illallista yhdessä treenien jälkeen klubilla, oli hauskaa. Enkä kokenut olevani yksinäinen lainkaan.

Pikkuhiljaa alkoi porukka vakiintua, monet lopettivat soutuharrastuksen, joka oli meitä yhdistävä tekijä ja ‘ystävyydet’ muuttuivat. Samat tyypit eivät pyörineetkään ympärillä. Onneksi sieltä jäi kourallinen erittäin rakkaiksi muodostuneita ystävyyksiä vaikka harrastus monelta jäikin.

Nyt 10 vuotta myöhemmin, päälle nelikymppisenä oon miettinyt, että ois kiva tavata taas ruuhkavuosien jälkeen uusia tyyppejä. Aina voisin mennä soutuseuralle bileisiin ja siellä tapaa takuulla uutta samanhenkistä porukka. En vaan saa aikaiseksi laittautua lauantai iltana ja lähteä bilettämään. Vaivaako minua mummoutuminen? Kuka juottaisi minulle pari drinkkiä liikaa eikä päästä kotiin ennen pilkkua?

Jos nyt syytetään ihan pikkaisen tanskalaisia ja mietitään mitä heissä on vikana kun eivät minua kotoa tule hakemaan? Tanskalaiset ovat todella homogeenistä porukkaa, monella tavalla kuin me suomalaiset. Heillä on ne vanhat hyvät kaverit peruskoulu/lukio/opiskelu ajoilta, joiden kanssa tavataan säännöllisesti ja pidetään yhtä. Niihin piireihin on uusina jäseninä puolisot hyväksytty mukaan mutta muuten on pääsy kielletty. Nämä ystävyydet ovat niitä kaikkein tärkeimpiä tanskalaisille. Hetkonen, näinhän se taitaa pitkälti olla Suomessakin.

Tuon tyyppisistä ystävyksistä on paha lähteä kilpailemaan mutta on niitä muitakin kanavia.

Toinen luonteva kontaktin luomis paikka on se työpaikka. Täällä panostetaan usein työnantajan puolesta myös sosiaaliseen puoleen hieman järjestelmällisemmin kuin mielestäni Suomessa. Monissa työpaikoissa syödään aamupalaa yhdessä kerran viikossa ja sitten on yleistä perjantai baarikultturi ‘fredagsbar’. Mitä nuorempaa porukkaa firmassa, sitä varmempi, että viikonlopun meno on hyvä käynnistää kollegojen kanssa. Minä olin paikassa, joka oli kehätien varrella kaukana menomestoista ja meitä oli pääsääntöisesti perheellisiä töissä. Perjantaina juotiin se yksi pilsneri ja sitten nopeesti kotiin hakee muksuja. Kun muutin Köpikseen, kaverini oli töissä suuressa konsulttitoimistossa, jonka ‘fredagsbarin’ minutkin raahattiin usein.

Kun oli nuorempi ja opiskelija, ihmisiin oli mielestäni helpompaa ja luontevaa törmätä. Oli helppoa ottaa ja lähteä luennon tai jumpan jälkeen ekstemporee kahville rupattelemaan tai kaupungille kiertelemään. Kantiinissa puhuttiin lounaalla laskettelusta ja yhtäkkiä oltiin varaamassa reissua Niksiin, jota jonkun tuttu mainosti. Sinne vaan lähdettiin.

Sitten tupsahtavat elämään ne pienet uudet tyypit. Kun lapset tulevat kuvioihin on täällä tarjolla ihan kunnan puolesta Mødregruppe äiti/lapsi ryhmiä, joista taannoin kirjoitinkin. Leikkipuistoissa voi törmätä ihmisiin ja helppoa aloittaa keskustelu kun on yhdistävä tekijä, lapset. Siten joskus vaan haluaa mielummin räplätä sitä älypuhelinta kuin luoda katse kontaktia, johonkin uuteen tyyppiin.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, haluan tavata uusia ihania ihmisiä ja olla avoin uusille ystävyksille. Ne antavat minulle energiaa.

Mistä siis Tanskassa (tai miksi ei muuallakin) voi ulkkari (kaupunkiin uutena tupsahtanut) löytää uusia ystävyyksiä?

Törmäsin tähän hyvään artikkeliin johon mielestäni oli summattuna viisi oikein hyvää ohjetta, yksinäisyyttä vastaan. Kirjoitan tähän myös miten itse aion (ainakin yritän) ryhdistäytyä seuraavilla proggiksilla. Jospa löytäisin uusia ystäviä ja voin vaikka puolen vuoden päästä palata ja päivittää missä mennään.

Artikkelin viisi ohjetta ovat:

Syö yhdessä muiden kanssa.

Soutuseurassamme on kokki, joka loihtii illallisen treenien jälkeen. Tänä syksynä rupean syömään kerran viikossa yhdessä seuran tyyppien kanssa ja lisään sitä suorituksen jälkeistä sosiaalisointia. Bonuksena on, meillä on seuralla sauna (sellainen suomalaistyyppinen, jonne itse olen ostanut sankon ja kauhan). Olen huomannut, että jotkut ravintolat Köpiksessä ovat ruvenneet tarjoamaan yhteis syöminkejä, eli seuraa löytyy vaikka ei kuuluisikaan johonkin urheiluseuraan.

Rupea vapaaehtoishommiin

Löytyy niin paljon pikku juttuja, joihin tarvitaan vapaaehtoisia. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä yhdessä ja auttaa muita. Täältä voit katsoa mitä kaikkea on tarjolla eri puolilla Tanskassa. Pääasia, että löytyy jotain mikä on lähellä omaa sydäntä ja tapaa saman henkisiä ihmisiä joille samat asiat ovat tärkeitä.

Minä olen tänä kesänä ollut harjoittelijana soutu tuomariksi. Kisojen läpiviemiseen tarvitaan valtava määrä vapaaehtoisia ja niistä on aina pulaa. Koulutuksen kautta, olen tavannut muita lajin faneja ja vaikka tämä on aikaa vievää hommaa, niin se on samalla niin palkitsevaa. Pääsee seuraamaan kisoja aitiopaikalta, halutessa reissaamaan ympäri maata ja tulevaisuudessa ehkä myös ulkomaille jos rahkeet ja kiinnostus riittää.

Hanki itsellesi liikunta harrastus

Sellainen minulla onkin. Rakas soutu, ja suosittelen todella lämpimästi liittymistä oikein aitoon tanskalaiseen (paikalliseen) laji seuraan. Täällä olen tavannut monia aitoja ihmisiä ja päässyt tutustumaan tanskalaiseen kulttuuriin pintaa syvemmältä, ei pelkästään niihin juttuihin mistä lehdissä kirjoitellan olevan tanskalaisia ‘traditioita’.

Älä jökötä kotona

Ota kirja tai tietokone kahvilaan tai puistoon. Mun naapuriin on auennut yksi aivan ihana pikku kahvila, Søborg Kaffehus. Sitä vetää iloinen Mette ja hänen kanssa on kiva höpötellä. Siellä pitää muistaa käydä useammin.

Järjestä bileet tai festari

Niin aina voi kutsua ne kolme tyyppiä, jotka tuntee ja pyytää heitä ottamaan mukaan kolme muuta tyyppiä… Olen nyt asunut tässä samassa talossa kahdeksan vuotta. Naapureiden kanssa on ihan mukavat välit mutta pahemmin ei ole kontaktia heihin, jotka asuvat hieman pidemmällä. Aina kun jonkun kanssa olen jutellut, he harmittelevat ettei katujuhlia kukaan järjestä. Niitä kun järjestetään muualla. Nyt olen päättänyt, sellaiset järkkään minä. Ensimmäinen vaihe oli saada kommunikaatiokanava pystyyn tälle meidän tien pätkälle. Jännityneenä avasin kadullemme oman FB ryhmän ja sen ovat naapurit ottaneet hyvin vastaan. Kunnan kanssa kun on luvassa pientä taistoa tässä lähitulevaisuudessa kun kaukolämpö vihdoin tulee tänne meille. Mutta bilekutsua en vielä ole laittanut…

Lisäisin vielä seuraavat kohdat, jotka mielestäni ovat tärkeitä ystävien hankinta matkalle etenkin täällä Tanskassa.

Etsi työpaikka sieltä missä tapahtuu, eli keskustan hulinasta. (Aina tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta yritä jos voit) Ei sieltä kehätien varrelta niin helposti lähdetä työkavereiden kanssa yhdelle.

Opettele tanskan kieli. Tämä on mielestäni ehkä se tärkein linkki, että sinut hyväksytään tanskalaisten seuraan sillai pidemmän päälle ja aidosti. Expattinakin on hauska ja leppoisaa elää mutta monelle tanskalaiselle, ilman kieltä, olet aika pinnallinen tuttavuus kunnes ymmärrät mistä kinastellaan. Joo helppoa ois puhua englantia kun sitä kaikki täällä puhuvat, mutta näin se ei vaan mene. Tanskassa puhutaan tanskaa. Ystäväni kreikkalainen mies on asunut täällä 20 vuotta, eikä puhu tanskaa. Kyllä hän juhlissa mukana on mutta aika yksinäistä näyttää olevan.

Saa nähdä olenko saanut mitään aikaiseksi 6 kk päästä. Mikä siis on tilanne helmikuun lopussa. Minä ainakin aion olla avoin ja oikeasti yrittää tutustua vähän uusiin ihmisiin.

Onko sinulla muita jänniä vinkkejä miten löytää uusia tuttavuuksia?

Kuvat on otettu Bellevue nimiseltä rannalta täältä läheltä. Sinne pääsee kätevästi keskustasta junalla Klampenborgin asemalle, josta lyhyt kävelymatka. Horisontin takana on Suomi.