Välillä tuntuu siltä, kuin elämä on pelkkää Groundhog daytä. Haaveilee vaan, että tästä oravanpyörästä pääsisi edes hetkeksi pois ennen kun tulee hulluksi. Aamulla ylös ja pesulle, aamupala, poika tarhaan, fillarilla töihin, tekee jotain hommia, fillaroi hakee pojan tai menee soutaa, laittaa ruokaa, syö, nukuttaa poika, tekee jotain tyhjentävää, nukkumaan ja sitten kaikki alkaa taas uudestaan. Kai tätä kutsutaan arjeksi. Tämä postaus ei liity niinkään Tanskaan vaan siihen mitä varmasti jokainen meistä, missä eksoottisessa paikassa päin maailmaa asuukin, tarvitsee välillä kunnon irtiottoa arjesta, että jaksaa taas olla parempi äiti, tyttöystävä, vaimo, työtoveri, pomo jne.
Keväisin minulla on myös jotain mitä todella odottaa. Pääsen mieheni mukaan ‘työmatkalle’ jeesi avuksi, (jos tätä nyt oikeaksi työksi voi kutsua). Hän järjestää kollegansa kanssa keväisin Portugaliin Rojabo Sculling Camp soutuvalmennusmatkoja, sellaisia exclusive matkoja todella upeaan neljän tähden lomakeskukseen Avizacquaan. Markkinoimme paikkaa jokaisen soutajan paratiisina ja paratiisi se todellakin on. Kilometritolkulla vesistöä, josta tuulen sattuessa löytyy sopivasti suojaa. Maailman parhailla sängyillä varustettu upea hotelli, jossa ruoka suunnitellaan asiakkaiden mukaan. Eli urheilijoille tarpeeksi suuria ravitsevia annoksia että ei jää nälkä. Kaikki on mietitty soutuharrastusta silmällä pitäen. Sängyt ovat keskivertoa pidemmät ja oviaukot korkeammat, jotta pitkän ihmisen ei tarvitse kumartua. Pikku asioista joihin tällainen 160 senttinen ei normaalisti kiinnitä huomiota. Samalla muut ‘tavalliset’ asiakkaat sopivat helposti joukkoon mukaan eikä kukaan häiritse toista.
Tanskassa jätimme taakse noin viisi asteisen Köpiksen. Lissabonissa kun astuimme lentokentän ovista ulos, vastassa oli ihana lämpöaalto. Riisuimme takit ja nautimme auringon säteistä raikkaassa lentokenttäterminaalissa t-paitasilla kunnes vuokra-autoyhtiömme pikkubussi jonka radio huusi paikallista diskomusiikkia tuli meidät noutamaan. Ihanaa D-vitamiinia, ja paljon en valita.
Keskus on noin 2 tunnin ajomatkan päässä Lissabonista itään, eli sisämaassa. Aika pian kaupungin laitamilta alkavat korkkipuu plantaasien rivit sekä oliivipuu pellot. Eli ei yhtään mitään jännittävää mutta oi että niin uskomattoman kaunista ja rentouttavaa katseltavaa. Olimme saapuneet päivää ennen asiakkaitamme, jotta saimme veneet säädettyä ja kuntoon ennen heidän saapumista. Ruuvattiin, mitattiin ja testattiin. Erittäin leppoisaa ja semi aivotonta homma.
Lomakeskus sijaitsee pari kilometriä pikkukylästä nimeltä Aviz. Kylässä on ruhtinaalliset kauppa, kahvila, bensa-asema ja apteekki eikä juuri muuta ja muuta ei tarvitsekaan. Siellä ei ole kauppoja, joissa kierrellä ja hypistellä, ei oikeesti mitään ostettavaa. Ihanaa. Kylässä tunnet miten aika on pysähtynyt, täällä ei kenelläkään ole mihinkään kiire, kun auto ajaa ohi niin sitä seurataan ja ihmetellään. Ihan kuin jostain hidastetusta elokuvasta. Näin oli varmasti myös 100 vuotta sitten ja jos kameraan vaihtaa musta valkoisen filtterin ei voi ole kaukana tunnelmasta.
Rakas harrastukseni soutu on todella, todella pieni laji ja valmennusta ei juurikaan järjestetä meille vanhemmille aikuisille. Valmennus on erittäin aikaa vievää ja he, jotka haluavat valmentaa, heille löytyy juniorimpaa ainesta, johon käyttää aika ja energia. Meidän kurssille löytyy siis halukkaita jonotuslistaksi asti. Mieheni ja hänen parinsa hoitavat valmennus- ja säätö puolen ja minä olen mukana avustamassa, kuvaamassa ja koordinoimassa, että kaikki tausta hommat toimivat kuin rasvattu ja kaikki asiakkaat ovat tyytyväisiä.
Kolmen päivän intensiivileirillä oli 7 treenikertaa. Osa pääsi tulopäivänä myös vesille mutta muuten olimme ulkona kolme kertaa päivässä ja viimeisenä päivänä oli leikkimielinen kisa.Välissä söimme ja rentouduimme, koska urheillussa treenaamisen lisäksi yhtä tärkeätä on riittävä palautuminen. Yhdellä treenikerralla veimme vieraamme keskuksen viereiseen kanjoniin soutaa, josta oli huikea näkymä kylän toiselle puolelle. Koska olimme keskellä Portugalin parasta viinintuotanto aluetta hotellilla oli yhtenä iltana ulkona terassilla, auringon laskun aikaan, paikallisen viinitilan tuottaja tarjoamassa viinimaistiaiset.
Neljä yötä ja viisi päivää poissa arjesta teki ihmeitä. Kun pääsee tekemään sitä mistä tykkää, uudessa ympäristössä, uusien kivojen ja inspiroivien ihmisten kanssa, ilman kiristävää aikataulua ei loma voi mennä pieleen. Vaikka tämä reissu oli työtä niin uutena ihmisenä palasin kotiin. Nyt jaksan taas hymyillä ja olla iloinen.
You might also like
2 Comments
Ihania kuvia! Tuon tunnelman voi oikeesti aistia. Mäkin haluan tollasille työmatkoille (mutta soudun kannalta ehkä pikkusen vähemmän intensiivisenä).
Kiitos Helena. En minä suinkaan kolme kertaa päivässä itse treenannut, sitä tekivät vain asiakkaamme. Minä lilluskelin moottoriveneessä, kuvasin ja nautin. Ainoastaan moottorin pärinä häiritsi rauhaa kun sen jouduin käynnistämään. 🙂