‘Hollanninhippiäinen’ Liisa laittoi Liebster Award-blogihaasteen minulle. Mun lyhyen bloggariuran ensimmäinen haaste. Jee!!
Kiitos! Hassua ja mielenkiintoista ajateltavaa näin ennen lomaa. Kysymysten jälkeen löytyvät minun mukaan haastamani blogit.
1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Tanskalaiset ovat helppoja, leppoisia ihmisiä. Mielestäni aika samantyyppistä kansaa kuin suomalaiset vaan hieman rennompia monessa asiassa. Ei niin pilkun viilaajia/ kirjaimellisia sääntöjen noudattajia kuten me suomalaiset. Jos joku asia on täkäläisten mielestä hölmö juttu eikä maailma kaadu siihen niin se sääntö voidaan sivuttaa. Tänne oli helppo muuttaa, systeemit toimi ja kaikki on loogista, viranomaisten kanssa ei ollut taisteluja tai vänkäämistä. Vaikka rakastan talvea ja lunta niin tuo kylmä ja pimeä kausi on täällä hieman lyhyempi, noin kuukauden olemme Suomea edellä keväisin ja syksy alkaa myös hieman myöhemmin.
Mutta ehdottomasti paras asia Tanskasta, etenkin Köpiksessä on fillarikulttuuri. Joka paikkaan pääsee parhaiten ja nopeiten fillarilla. Se että töihin mennään pyörällä vaatii tiettyä rentoutta myös pukeutumisen osalta ja tämä on asia mistä tykkään. Täällä ei jengi ole niin laitettuja ja saa olla oma itsensä. Olin hetken paikallisessa pankissa töissä, kun eräänä päivänä pomoni kysyi onko minulla jakkua? Ei niin, että minun tarttis sitä pitää toimistolla, mutta jos tilanne vaatisi niin onko sellainen olemassa.
2. Entä ikävintä?
Vaikka mielestäni täällä ollaan olevinaan hyvin kansainvälistä, maalimaa nähnyttä kansaa niin olen yllättynyt ulkomaalaisia vastustavien ihmisten määrästä ja etenkin kapeakatseista poliitikoista. Niitä on valitettavasti turhan paljon ja jostain syystä heitä on aivan liian monta nimenomaan päättävässä asemassa tässä maassa. Vai olen omasta mielestäni seuraan mitä täällä tapahtuu niin yhtä äkkiä päätetään jotain ihan pöhköä. Osa ei edes omassa arkielämässä huomaa olevansa pikkasen piilovastustaja, mutta koulut ja asuinpaikka valitaan niin, että mahdollisimman vähän väärän värisiä ja vääränlaisia asuu alueella. Moni vetää meistä ulkkareista todella yleisiä johtopäätöksiä. Kaikki tänne muuttavat haluavat hyvinvointivaltion hyödyt, eikä ajatuskaan että he myös haluavat ehkä osallistua yhteisiin kustannuksiin. Kaikki vaan samaan muottiin. Onneksi useimmat ovat kuitenkin suvaitsevaisia mutta yllättynyt olen näiden hölmöjen määrästä.
3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?
Lähtisin tältä istumalta Uuteen Seelantiin, jotain ihan uutta. Olen vain kuullut ja nähnyt hyviä juttuja sieltä.
4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?
Barcelonaan, kävin kerran opiskelijavaihdon aikana ja sinne on ehdottomasti päästävä uudestaan. Meidän oli siis mieheni kanssa kerran tarkoitus mennä pitkäksi viikonlopuksi Barcelonaan ja hän oli vielä siinä uskossa kun reissulahjan minulle antoi että määränpäämme oli Barcelona. Ihmettelin vain kun pakettimatkan lipuissa luki Madrid. Hän oli siis epähuomiossa ostanut matkan väärään paikkaan. Tätä siis sattuu meidän perheessä.
5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
Karjalanpiirakoita, irtokarkkia, Aura-juustoa ja Oltermannia. Lakua ja salmiakkia saa onneksi täältä ja muita juttuja voi onneksi itse tehdä.
6.Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
Epäilen mutta ei sitä koskaan tiedä. Mieheni on IT alalla, joten luulisi, että hänen on helppo saada töitä. Hän rakastaa Suomen luontoa ja murtsikkahiihtoa joten ei ihan mahdoton idea jos hyvä tarjous tulee.
7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?
Joulu ja kaikki sen odotukseen on mielestäni täällä aivan maagista. Koristeluun panostetaan ihan mielettömästi ja kaikki hakee jos ei väkisin niin ainakin melkein sitä kuuluisaa hyggeä. Ehkä hauskin ja hieman erilainen tapahtuma (ei voi kutsua pyhäksi) on kun jouluolut tulee markkinoille marraskuun alun tienoilla.
8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
Kaiken taakse jättäminen ja se epävarmuus kun ponnahtaa tuntemattomaan.
9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?
Kyllä. Olen asunut vaikka missä lapsena ja uusiin kulttuureihin tutustuminen on mielestäni kivaa. Olisi kiva lähteä mieheni kanssa joksikin aikaa ulkomaille, hän ei sitä ole ennen kokeillut edes opiskelija vaihdon merkeissä. Jenkkeihin, lähelle siskoani voisin muuttaa, siellä on myös IT taitajille monia haasteita, joten uskoisin, että olisi mielekäs paikka miehelleni. Tai sitten takaisin Välimeren rannalle joko Ranskaan tai Italiaan, kaipaan niitä elämän arvoja.
10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
2016 ei ehkä ollut se elämäni makein vuosi. Etsin töitä, sain töitä, totesin, että ehkä tämä ei olekaan mun juttu ja sitten rupesin taas etsimään töitä. Täytin 40 vee.
11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?
Kesälomalle Suomeen vanhempien mökille Bromarviin ja sitten soutukisoihin Blediin Sloveniaan. Pitäisi olla aivan huikea paikka sekä soutaa että kyläillä en ole koskaa ennen käynyt Sloveniassa joten innolla odotan. .
Haastan mukaan vastaamaan näihin kysymyksiin seuraavat Tanskassa asuvat suomalaisbloggaajat. Mielenkiinnolla kuulen heidän mietteet samasta maasta, me ulkosuomalaiset kun emme ole yhdestä ja samasta muotista tehtyjä ja mielipiteitä sekä näkemyksiä voi olla monia.
Heidin: Eppusen Kaapilla
Annikan: MetheOutlander
Marjan: Nørrebro Summers
Terhi: Muru Mou
Terhi-Anneli Beck: Jyllannin Suomineito
Leave A Reply