Maaginen Møns Klint

Varmasti jokaisesta maasta löytyy näitä ‘ei voi olla totta miten uskomattoman makea paikka’. Olin nähnyt kuvia Møns Klintin valkoisista kalkkikivi jyrkänteistä lentokoneen asiakaslehdessä ja totesin, että tuonne on ehdottomasti pakko päästä. 10 vuotta sitten kun muutin Kööpenhaminaan sanoin ystävälleni Gittelle, että Mons Klinttiin on sitten päästävä. Eräänä aurinkoisena kevätpäivänä teimme tyttöjen kanssa retken tuonne noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Köpiksessä sijaitsevalle Mønin saarella sijaitseville kalkkikivi jyrkänteille.

Møns Klint on saanut vakipaikan monen ‘must see Tanskassa’ listalta, niin se on minunkin.

Tammikuussa 2016 hyvä ystäväni muutti Kööpenhaminaan ja hän mainitsi monta kertaa, että tuonne on päästävä. Julkisilla sinne ei ole ihan niin näppärät yhteydet, ja siksi monelta jää tämä paikka näkemättä. Sovittiin päivä, pakattiin auto täyteen tyttöjä, eväät mukaan ja lähdettiin etelää kohti. Paikallinen Pekka Pouta ei luvannut aivan otollista rannikko vierailua keliä, oli todella sumuista, moottoritiellä oli huono näkyvyys, mutta ei kuitenkaan myrskyä ja muuta tyypillistä tanskalaista keliä. Olin luvannut aja hänet sinne niin ei me nyt takasin päin käännytä vaikka epäilin oliko reissu matkan arvoinen.

Mønsin saarelle päästyämme sumu vain tiheni ja epäilin jo ääneen mahdammeko ollenkaan nähdä näitä rantakallioita, joiden takia tänne perähikijään olimme 140 kilometriä ajanut. Tien varrella oli rivi rivissä loppemarketteja eli kirpputoreja sekä käytettyjen tavaroiden kauppoja. Ajattelin, että ostetaan vähän aikaa, jospa aarteenmetsästyksen aikana sumu vaikka hälvenisi hieman. Nämä maaseutujen loppemarketit ovat juuri niitä aarteenmetsästys paikkoja, joista voi löytää vaikka mitä helmiä ja niin sieltä tarttuikin mukaan hieman kohtuuhintaista sinivalkoista Royal Copenhagen posliinia kotiin viemiseksi.

Saavuimme parkkipaikalle, jossa meidän lisäksi oli vain noin viisi autoa 300 sijasta. Okei, ei ainakaan ruuhkaa rannalla ajattelin positiivisesti. Popsimme eväämme autossa toivoen sumun hälvenevän edes hieman, jonka jälkeen suuntasimme kohti alas rantaan vievää portaikkoa. Oli muuten Tanskan pisimmät rappuset, 497 askelmaa oivaa reisijumppaa!

Kalkkikivi jyrkännettä reunustaa upea, paikoin yli 400 vuotta vanha, koskematon pyökkimetsikkö. Pyökkien lehdet ovat erikoisen vaaleat, pikemminkin keltaiset. Tämä johtuu osittain raudan puutteesta. Maakerros on kalkkikiven päällä erittäin ohut ja kalkkipitoinen maaperä estää etenkin raudan imeytymisen. Jyrkänteen korkein kohta on 128 metriä merenpinnasta ja pudotus on melkein kohtisuora. Näköala sumunläpi oli huikea.

Pääsimme rannalle ja meitä odotti kerrassaan upeat näkymät. Melkein tyyni meri ja päällä roikkuvat sumupilvet teki tunnelmasta hieman salaperäisen, maagisen ja mutta samalla mystisen kirkkaan. Vesi oli turkoosin ja mintunvihreän väliltä ja upea kontrasti valkoista kalkkikiveä vasten.

Saimme myös samoilla rannalla ihan omassa rauhassa, tutkia kiviä kuunnella meren rauhoittavaa ääntä. Huono keli oli kai saanut massat pysymään kotonaan. Ei haitannut meitä. Suosittelen lämpimästi päivä retkeä tänne, on ehdottomasti vaivan arvoinen vaikka keli ei ollut aivan otollinen. Lisää alueesta voit lukeä täältä.