Viikonloppuna olin ihan tajuttoman hyvissä bileissä. Vieläkin vähän vapisuttaa mutta se taitaa johtua vaan harjoituksen puutteesta. Rakas soutuseurani täytti huikeat 150 vuotta, bileet olivat sen mukaiset. Ja joo, minä olin tietysti mukana. Kun kerron kavereilleni soutubileistä, kuvailen niitä usein sanoin ‘kuin aikuisten limudisko, jossa pojat tulee hakee tanssii.’ Limun sijasta tosin hanoista virtaa paikallisia tuotteita Carlsbergia, Tuborgia ja Sommersbyä. Baarimikosta riippuen drinkkejä on moneen makuun vaihtelevilla vahvuuksilla. Kunnon salakapakka meininkiä mutta ei tää taida ihan laitonta täällä olla. Sekä tietysti pääosassa, kunnon musiikkia, saa jorata ja kunnolla.
Päivä alkoi vastaanotto seremonialla, jossa ohjelmassa oli puheita, perinteisiä lauluja, veneen kastaminen sekä muotinäytös, jossa palattiin ajassa taaksepäin. Loistavaa viihdettä, ei yhtään perinteistä jäykistelyä mitä pelkäsin.
Siitä siirryttiin cocktail tyyppiseen tilaisuuteen napsimaan sormiruokaa ja viiniä. Liukenin kuitenkin hetkeksi kotiin huilaamaan ennen illan gaalaa Dockenilla ja huikeita jatkobileitä seuran pihalla.
Tanskan suurimmassa soutuseura on tänään jäseniä reilut 900 ja ehdottomasti yksi maan aktiivisimmista ja menestyneimmistä seuroista. Sosiaalinen puoli on vähintään yhtä tärkeä kuin itse lajin harrastaminen ja mottona onkin, jos emme voita itse soutukilpailua niin sitten juhlimme niin kovaa, että voitamme ainakin bileet. DSR eli Danske Studenters Roklub (Tanskan Opiskelijoiden Soutuseura) on aina panostanut paljon jäsenten menestyksen ja hyvinvointiin. Viikolla, iltasin treenien jälkeen seuran kokki loihtii ravitsevan illallisen urheilijoille eikä koskaan tarvitse syödä yksin. Uutta juttuseuraa löytyy joka kerta. Suomalaista sydäntä tietysti lämmittää seurassa oleva sauna. Se käy sähköllä ja mielestäni on hyvä kun muutakaan ei ole. (Ostin itse Suomesta sangon ja kauhan, että voin heittää oikein kunnolla löylyä).
150 vuoteen mahtuu monta kilpailua ja seuramme jäsenten saavutuksista voi olla todella ylpeä. He ovat tuoneet maalle yhteensä yhdeksän olympiamitalia sekä 47 maailmanmestaruus mitalia. Mukana päivän seremonia osaan oli kutsuttu myös kuninkaallisia vieraita. Kuningattaren sisko Benedikte oli paikalla kastamassa seuramme tuliterän kahdeksikon. Hänen isänsä kuningas Frederik oli aktiivi seuran jäsen ja kuningatarkin on käyttänyt jumppa saliamme aktiivisesti oman sekä hovineitien kunnon kohotukseen. Päivisin vedetään verhot salin ikkunoiden eteen ja kuninkaallinen tamburiinjumppa alkaa. Olen muutaman kerran tirkistellyt veikeätä menoa avaimenreiästä.
Seurallani on myös merkittävä asema historian kirjoissa, josta ei voi olla muuta kuin ylpeä. DSRn tiloissa toimi toisen maailman sodan aikana vastarintaliikkeen pääkonttori ja seuramme soutajat yön pimeinä tunteina soutivat juutalaisia Juutinrauman yli suojaan Ruotsin puolelle. Matkaa oli noin 30 pilkko pimeää kilometriaä. Kun astuu sisään pääovesta, on vastassa seinä, johon on kirjoitettu seuramme jäsenten nimet, jotka menettivät henkensä maanpuolustus hommissa. Pakoon soudettujen joukossa oli mm. arkitehti kuuluuisuuksien kuten Arne Jacobsenin sekä Poul Heniningsenin vaimot.
Kun muutin Tanskaan 2007, oli seurassamme käynnissä suuri kasvu buumi, jäseniä jopa 1300. Asiaan taisi aikoinaan vaikuttaa se, että paikallinen Cosmopolitan lehti oli äänestänyt seurani kaupungin parhaaksi ‘iskupaikaksi’ ja plus 30 vee sinkkuja lappasi rantaan vaikka kuinka paljon. Näiden uusien soutajien valmentajiksi oli myös kova tunku, kuulemma saisi valita parhaat päältä. Kunnon bileitä oli keskimäärin kerran kuussa ja hauskaa oli. Nyt on se porukka vakiintunut, saanut jälkikasvua, ostanut talon suburbiasta ja biletys jäänyt vähemmälle. Uusien soutajien rekrytointi ja valmennus jatkuu, joten bileet jatkuvat uudella energialla kuten ennen.
Tänä viikonloppuna vedettiin niin kuin silloin ennen vanhaan ja ihanaa oli nähdä, että niin teki myös aiemmat sukupolvet, joille seuraelämä oli taannoin tarjonnut sitä samaa kuin minullekin. Sosiaalisen yhteisön, yhteen kuuluvuutta ja paikan missä sai tehden sitä mistä tykkää. Jos joku paikka niin se on tämä joka on opettanut minut maan tavoille ja ymmärtämään arvoja.
Makeeta olla osa tätä juttua.
Kuvista saan kiittää seuratoveriani Søren Strangea, hän voi myös lisätä CVhen tittelin, Kongelig fotograf.
Leave A Reply